Kaneli Corner

torstai 8. helmikuuta 2018

Jätticookie

›
Ihan perheen kesken juhlistimme poikani syntymäpäivää. Hän ei juuri koskaan syö kakkua ja halusin yllättää hänet hieman erilaisella herkulla...
sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Omenaiset toskapalat

›
En olekkaan aikoihin tehnyt näitä toscapaloja. Näihin kuuluu omenamarmeladi ja minusta se sopiikin tähän täydellisesti tuoden leivonnaiseen ...

Runebergin kakku

›
Tänään saivat perinteiset Runebergin tortut meilläkin uuden muodon. Tähän asti olen nämä herkulliset tortut tehnyt muffineiden muotoon, jote...
tiistai 19. joulukuuta 2017

Joulua odotellessa..

›
Joulu on ihan parasta aikaa. Tekisi vain niin mieli leipoa ihan kaikkea. Valitettavasti työkiireet ovat näin joulun alla pahimmillaan, joten...
1 kommentti:
tiistai 19. syyskuuta 2017

Mokkapalat

›
Mokkapalat on meillä sellainen kestosuosikki. Tämä ohje viekin minut takaisin lapsuuteen, jolloin isosiskoni näitä leipoi. Siinä sitä oltiin...
sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Rocky road

›
Tämä on meillä sellainen kestosuosikki. Vuosia sitten valmistin tätä myös joululahjaksi kauniiseen purkkiin. Hyvän palautteen myötä, ei ollu...

Kääretorttua kahdella tapaa

›
Jotain makeaa teki taas mieleni. Kääretortut ovat helppoja ja nopeita valmistaa, joten ryhdyimpä tuumasta toimeen. Meillä kun tätä populaa p...

Banaanihillo

›
Ylikypsiä banaaneja.. edelleen noita vain nurkissa pyörii eikä kenellekkään maistu. Olinpa unohtanut, että näistähän valmistuu herkullinen b...
2 kommenttia:
tiistai 29. elokuuta 2017

Banaanikakku

›
Voihan banaani! Itse en ole banaanin ystävä. Lapsille tulee osteltua banaaneja välipaloiksi, ja ovathan ne terveellisiä. Aina välillä kuiten...
4 kommenttia:

Caramel cupcakes

›
Olin siskoni kanssa tässä kesällä lomalla Maltalla. Siellä törmäsimme pieneen ravintolaan josta tulikin ihan vakiravintolamme.. Ihastuin rav...
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.