torstai 29. kesäkuuta 2017

Tuhdit kaurakeksit

Näihin kekseihin lähti idea eräästä keksiohjeesta, jonka taikinaan lisättiin riisimuroja. Nämä kaurakeksit eivät ole perinteisiä ohuita pitsireunaisia keksejä. Ohjeesta valmistuu paksuja, tuhteja cookie tyyppisiä keksejä. Sisältä pehmoisia, ei niinkään sitkeitä, ja reunoiltaan rapeita. Kaurahiutaleiksi valitsin suuria kaurahiutaleita antamaan keksiin rakennetta yhdessä riisimuron kanssa. Tämä sopii hyvin pieneksi makeaksi välipalaksi tai vaikka mukaan rannalle.




Tuhdit kaurakeksit

225 g pehmeää voita
150 g sokeria
100 g fariinisokeria
2 munaa
1 tl vanilja uutetta
4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
4,5 dl suuria kaurahiutaleita
230 g suklaarouhetta
3,5 dl riisimuroja

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Mittaa pehmeä voi, sokeri ja fariinisokeri yleiskoneeseen ja anna sekoittua muutaman minuutin ajan. Sokerin ei tarvitse kokonaan sulaa voihin. 
Lisää munat yksitellen, sekoita hyvin. Sekoita joukkoon myös vanilja.
Sekoita keskenään vehnäjauho, sooda, leivinjauhe ja suola ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran, että juuri sekoittuvat. 
Lisää joukkoon kaurahiutaleet ja suklaarouhe ja sekoita.
Lopuksi lisää riisimurot ja sekoita.

Nostele taikinasta palloja pellille, leivinpaperin päälle ja taputtele noin 1,5 cm paksuisiksi.
Paista keksejä uunissa noin 8-10 minuuttia kauniin kullan ruskeiksi.


Ei kommentteja: