sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kääretorttua kahdella tapaa

Jotain makeaa teki taas mieleni. Kääretortut ovat helppoja ja nopeita valmistaa, joten ryhdyimpä tuumasta toimeen. Meillä kun tätä populaa pyörii tässä joskus hieman enemmänkin, ajattelin tehdä samalla vaivalla kaksi. Vaalean kääretortun täytin omenamarmeladilla ja kinuskimoussella kun tumma sai täytteeksi banaanihilloa ja kinuskimoussea.






Kääretorttupohja vaalea

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Vatkaa munatja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon kokoajan sekoittaen. Älä vatkaa.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Paista 7-8 minuuttia.

Anna kuuman pohjan jäähtyä hetki.
Levitä pöydälle arkki leivinpaperia ja halutessasi sirottele päälle sokeria.


Kumoa pohja leivinpaperille, anna jäähtyä.

Täytteeksi omenamarmeladia ja kinuskimoussea.

Levitä haluamasi täyte pohjalle ja kääri tiukasti rullalle.
Anna kääretortun asettua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.



























Kääretorttupohja tumma

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
0,75 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Vatkaa munatja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahdon joukkoon kokoajan sekoittaen. Älä vatkaa.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille.
Paista 7-8 minuuttia.

Anna kuuman pohjan jäähtyä hetki.
Levitä pöydälle arkki leivinpaperia ja halutessasi sirottele päälle sokeria.
Kumoa pohja leivinpaperille, anna jäähtyä.

Täytteeksi banaanihilloa ja kinuskimoussea.
Banaanihillon ohjeen löydät täältä.

Levitä haluamasi täyte pohjalle ja kääri tiukasti rullalle.
Anna kääretortun asettua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.


Kinuskimousse
Tästä määrästä riittää kahteen torttuun.

1 prk mascarbonejuustoa
2 prk vispikermaa
noin 1/2dl salted caramel kastiketta tai valmista kinuskikastiketta.

Laita kulhoon mascarbonejuusto ja notkista hieman vatkaamalla.
Lisää salted caramel kastike ohjeen löydät täältä. Huomioi, että kastike on erittäin makeaa, joten suosittelen laittamaan vähän kerrallaan ja lisäämään vähän kerrallaan. Näin saat omaan makuusi sopivan moussen.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää seokseen.
Vatkaa kunnes saat ainekset hyvin sekaisin ja mousse on jämäkkää.

Tämä mousse sopii erinomaisesti myös kakun täytteeksi.



Ei kommentteja: