lauantai 13. toukokuuta 2017

Mustaherukka-valkosuklaajuustokakku

Nyt on ollutkin aikaa kun on tullut viimeksi hyydytettyä juustokakkua tehtyä. Äitienpäivä onkin siihen hyvä syy kokeilla törmäämääni ideaan. Kakkuun on yksinkertaisesti pursotettu toista täytettä saaden sisään hyytymään palloja, jotka leikatessa tulee kauniisti esiin. Tämä oli siis ensimmäinen kokeilu moiseen tekniikkaan, joten jäi hieman harmittamaan, että olin hitusen varovainen ja pallot jäivät hieman pieniksi.

Kirpsakka mustaherukka ja makea valkosuklaa sopivat toisilleen täydellisesti. Pohjan käytin Oreo keksejä, mutta halutessasi voit käyttää mitä tahansa keksipohjaa ja miksi ei tähän sopisi vaikka se ohut kakkupohjakin. Tämän kakun tein 20 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan.

Valmistus kannattaa aloittaa ehdottomasti mustaherukkapyreestä, toki tämänkin voit ostaa pakastealtaasta valmiina, muista tarkistaa maku ja lisää sokeria tarvittessa. Valmista seuraavana valkosuklaa ganache, jotta saat sen jäähtymään. Itse valmistin molemmat täytteet rinnakkain, jolloin ei ole pelkoa siitä, että toinen täytteistä alkaisi hyytyä.




Mustaherukka-valkosuklaajustokakku

Pohja
2 pkt Oreo keksejä (175g/pkt)
50g voita sulatettuna

Poista kekseistä täyte ja laita paksuun pakastepussiin.
Murskaa keksit kaulinta apuna käyttäen. (ole varovainen ettet riko pussia)
Lisää pusiin sulatettu voi ja puristele seos tasaiseksi pussissa.
Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan ja painele pohjalle.
Laita vuoka odottamaan jääkaappiin täytettä.

Mustaherukkatäyte

 mustaherukkapyre
400 g mustaherukoita (pakaste)
2 dl tomusokeria
4 rkl vettä

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä noin 5 minuuttia.
Anna seistä noin 5 minuuttia ja soseuta sauvasekoittimella.
Paseeraa (painele sivilän läpi) sose ja anna jäähtyä.

Täytteeseen
2 dl mustaherukka pyreetä
1 prk (250 g) mascarbonejuustoa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria
3 dl kermaa vaahdotettuna
3 liivatetta
tilkka kermaa tai maitoa

Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Mittaa kulhoon pyree, mascarbone, sokeri ja vanilja ja sekoita tasaiseksi.
Lisää vaahdotettu kerma ja sekoita varovasti joukkoon.
Kuumenna pieni määrä kermaa tai maitoa (2 rkl) ja lisää siihen liotetut puristetut liivatteet yksitellen. Lisää liivateseos pitkänä nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen.
Kaada täyte pohjalle.

Valkosuklaatäyte

valkosuklaa ganache
100 g valkosuklaata 
1 dl kermaa

Paloittele huoneenlämpöinen suklaa kulhoon.
Kuumenna kerma kiehumispisteesee ja kaada suklaan päälle.
Anna tekeytyä muutama minuutti ja sekoita hyvin.
Jätä jäähtymään.

Täytteeseen

Valkosuklaa ganache ohjeen mukaan
1/2 pkt (125 g) mascarbonejuustoa 
(1/2 tl vaniljauutetta tai vaniljasokeria)
1 dl kermaa vaahdotettuna
1,5 liivatetta
tilkka kermaa tai maitoa

Mittaa kulhoon ganache, mascarbone ja vanilja ja sekoita hyvin.
Lisää kulhoon vaahdotettu kerma ja sekoita varovasti joukkoon.
Kuumenna pieni määrä kermaa tai maitoa (2 rkl) ja lisää siihen liotetut puristetut liivatteet yksitellen. Lisää liivateseos pitkänä nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen.
Laita täyte pursotinpussiin ja leikkaa päähän pieni reikä.
Työnnä pursotinpussin pää kakkuun, mustaherukkatäytteeseen ja pursota valkosuklaatäytettä varovasti kakkuun sisään. Näin saat aikaiseksi mustaherukkatäytteen sisään valkosuklaatäytteestä "pallon". Tee näin usempaan kohtaan kakkua.
Itselläni jäi hieman tuota valkosuklaatäytettä yli kun olin hieman varovainen pursottaessa ja pallot jäivät hieman pieniksi, joten rohkeutta pursotteluun. :)

Kopauta kakkua pöytään varovasti parisen kertaa jotta saat pintaa tasoittumaan ja laita kakku hyytymään jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi tai yön yli.

Koristeluun käytin 100 g valkosuklaata, jonka höyläsin kiehkuroiksi juustohöylällä.

Ihanaa Äitienpäivää!!



Ei kommentteja: