perjantai 25. elokuuta 2017

Perunasämpylät

Kukapa koskaan mielellään ruokaa heittäisi pois. Monesti kuitenkin näitä tähteitä pystyy hyödyntämään hyvin leivonnassa. Minulla on parikin hyvää ohjetta, joihin perunamuusin jämät tulee käytettyä ja tämä nyt yksi niistä. Nämä ihanat pehmoiset sämpylät maistuivat kyllä koululaisille iltapalaksi ja olivat pehmoisia vielä aamullakin.


Perunasämpylät

7 dl vettä
2 rkl hunajaa
50 g hiivaa
1 rkl suolaa
noin 3 dl perunamuusia
2 dl kaurahiutaleita
15-18 dl vehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

Mittaa kädenlämpöinen vesi kulhoon ja murenna hiiva veteen.
Lisää veteen hunaja, perunamuusi, suola, kaurahiutaleet ja noin puolet jauhoista. Sekoita hyvin.
Lisää jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina. Taikina saa olla löysää, mutta leivottavaa.
Lisää lopuksi öljy ja vaivaa sekaan.
Anna taikinan nousta liinan alla noin 30 min.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois ja leivo siitä noin 20 sämpylää.
Nosta sämpylät pellille, leivinpaperille kohoamaan noin 15 minuutiksi.
Voitele hunajavedellä ( 1 rkl juoksevaa hunajaa, 1,5 dl vettä) ja ripottele päälle kaurahiutaleita.
Paista uunissa noin 13 minuuttia, kauniin kullanruskeiksi.


2 kommenttia:

Erja kirjoitti...

Olipas hyvä vinkki. Perunarieskoja on tullut tehtyä jämä muusista mutta ei sämpylöitä. Seuraavaksi sitten näitä 👍

Pia Holck kirjoitti...

Meillä nyt on viimeaikoina maistuneet sämpylät. Toinen mitä tulee tehtyä ehkä jopa useammin muusin jämistä on perunapiirakka. Muistan lapsuudesta kun pappani tätä teki, ja tietysti isäni, joka sitten opetti myös minulle. Helppo ja yksinkertainen valmistaa.. pitääpä laitella ohjetta kunhan taas muusinjämiä tulee. 😊