perjantai 25. elokuuta 2017

Pitaleipä

Olen kokeillut aina tasaisin väliajoin kaupan valmiita pitaleipiä. Aina kuitenkin palaan tekemään nämä itse. Ja kyllähän tässä vaiva palkitaankin. Yleensä meillä pitaleivät täytetään nyhtöpossulla, salaatilla ja muilla kasviksilla. Toki tähän sopii täytteeksi vaikka jauheliha, paistettu kana tai vaikka ihan vain kasvikset. Tämä ruoka kuuluu perheessämme lemppareihin ja näin ollen lapset tätä toivoessa ovat halukkaita myös auttamaan valmistuksessa. Samalla tulee siis mukavasti vietettyä perheen yhteistä aikaa ja lapset oppivat ruuanlaittoa ihan "vahingossa".




Pitaleivät

7 dl vettä
50 g hiivaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
5 dl durumvehnäjauhoja
9-10 dl vehnäjauhoja

Sekoita kädenlämpöisen veden joukkoon hiiva, sokeri, suola ja öljy.
Alusta joukkoon jauhot.
Anna kohota noin 30 minuuttia.
Leivo taikinasta pyöreitä noin 1 cm paksuja leipiä ja kohota hetki pellillä.
Paista uunissa 250 asteessa noin 5 minuuttia.
Leipä kohoaa taskulliseksi kovassa lämmössä.



Ei kommentteja: